← Mitä ne kylillä puhuvat

Jakso

Välijoki: Sotaveteraanien perustama kylä

13.4.2026 · 24 min

Kuuntele jakso

Välijoelle päästään, kun ajetaan Rovaniemeltä Ranuan suuntaan 27 kilometriä ja jatketaan matkaa länteen kymmenisen kilometriä.

Kylällä asuu vuonna 2025 hieman alle sata asukasta noin kolmessakymmenessä talossa. Kylän talot ovat kuuden kilometrin matkalla metsän keskellä hiekkatien varrella.

Rovaniemen ja Ranuan välillä sijaitseva Välijoen kylä syntyi, kun keskellä metsää ja soita perustettiin asutustiloja, rintamamiestiloja 50- ja 60-luvulla. Kylän alkuperäiset asukkaat olivat sotaveteraaneja, jotka saivat maata, jonne rakentaa talo ja maatila. Keskelle ei mitään perustettuun kylään ei ollut edes tietä.

Asutustilojen yhteyteen nousi myös kauppoja, posti, baari, muita palveluja ja kyläkoulu. Kyläkoulussa oli 70-luvulla yli sata oppilasta. 90-luvun puolivälissä koulussa oli enää parikymmentä oppilasta. Koulu lopetti toimintansa vuonna 2003.

Nykyisellään Välijoella toimii maansiirto- ja metsäkonealanyrittäjiä. Kylässä ei ole enää yhtään maatilaa.

1962 perustettu metsästysseura Välijoen Riistamiehet ry saa oman kylän ja Kivitaipaleen väen liikkeelle. Seuraan kuuluu reilu kaksisataa jäsentä. Hirviaikana liikkeellä on toistasataa metsästäjää.

Välijoella on yhteinen kyläyhdistys viereisen Haukitaipaleen kylän kanssa. Kyläyhdistys toimii Välijoen entisellä koululla.

Haastateltavat: Tiina Heino-Aatsinki ja Risto Aatsinki

Toteutus: Juha Mäntykenttä (elokuu 2025)

Kuvateksti: Välijoen asukaat Tiina Heino-Aatsinki ja Risto Aatsinki

Keskustelu

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.

Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.