← Ilmastoratkaisijat

Jakso

Jakso 6. "Onko luonnolle enää riittävästi tilaa?"

19.8.2021 · 57 min

Kuuntele jakso

Nyt puhutaan biodiversiteetistä eli luonnon monimuotoisuudesta eli elonkirjosta sekä siitä, miten kaikki liittyy ilmastonmuutokseen.

Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt voimakkaasti ja tutkijayhteisöt ympäri maailmaa ovat heränneet sen äärelle jo 1990-luvulla. Biodiversiteetti ei kuitenkaan ole lyönyt itseään samalla tavalla läpi kuin ilmastonmuutos.

Biodiversiteetin köyhtyminen on jopa suurempi ongelma kuin ilmastonmuutos, sillä luonnon kyky sietää erilaisia muutoksia on riippuvainen luonnon monimuotoisuudesta. Asiantuntijat ovat havainneet, että toimenpiteillä, jotka suunnitellaan luonnon monimuotoisuus huomioiden, voidaan torjua monesti myös ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutos ei ole ainoa luonnon monimuotoisuutta tuhoava tekijä, vaan mukaan pitää laskea myös maa- ja metsätalous sekä muu maankäyttö ja kaupungistuminen. Maailmanlaajuisesti käytämme maasta jo kolmasosan maatalouteen ja luvun on ennustettu peräti kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Kohta ei ole enää luonnolle tilaa.

Biodiversiteetin ahdinko näkyy globaalisti, mutta myös ihan kotikulmilla. Suomalaisille luonto on helposti itsestäänselvyys, koska se on aina ollut olemassa. Ymmärrys luonnosta on kuitenkin hiipumassa.

Näistä puhutaan ja mietitään myös ratkaisuja.

Keskustelua vetää Markku Alanko ja vieraina ovat Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtaja, kasviekologi, filosofian tohtori, perinnebiotooppien ja putkilokasvien asiantuntija ja tutkija Heli Jutila, luontoharrastaja ja luontotarkkailija, mm. Lokkisaari ry:n hallituksen jäsen ja perhosleirien järjestäjä Jonna Viisainen sekä Suomen petolintujen suojelu- ja tutkimustyötä tukevan Sääksisäätiön toimitusjohtaja, Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen harvinaisuuskomitean jäsen ja intohimoinen lintuharrastaja Markku Hyvärinen.

Keskustelu

Kommentit

Ei kommentteja

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.

Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen.